tiistai 23. kesäkuuta 2015

Pennut 6 viikkoa!

Kuvia taas satelee 6 viikkoisista rakkauspakkauksista. <3

Luonteenpiirteet alkavat vahvistumaan ja toinen toistaan upeampia koiran alkuja on kyllä kasvamassa. :)

Leevin kanssa olemme ahkerasti käyneet tapaamassa Lumia ja pentuja, mutta valitettavasti huonojen säiden takia en ole kuvaamaan kauheasti päässyt.
Toivon mukaan vielä tämän viikon aikana saadaan otettua seisomakuvat tyypeistä, jotta olisi vähän mihin verrata sitten aikuisenakin. :)
3 kertaa on nyt pennut madotettu ja kohta olisikin ohjelmassa eläinlääkärin tarkastus ja sirutukset.



Lumi-mamma ja tyttö.


Tutustumista Leeviin ja Niva tarkkailee.




Hmm mikähän tämä mahtaa olla?


Painit menossa.



Tutustumista leluihin.





Kukkuuu!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pennut melkein 5 viikkoa

Tytöt <3
Pennut sen kun kasvavat ja ikää on huomenna maanantaina 15.6 jo viisi viikkoa!!

Torstaina pennut muuttivat Lumin kanssa kasvattajansa luokse Mustasaareen ja me jäimme Leevin kanssa ensimmäistä kertaa vuosiin kaksin kotiin!

Lauantaina oltiinkin Leevin kanssa kilpailemassa Oulussa agilityn Suomen mestaruus kilpailuissa Botnic agility clubin joukkueessa.
Leevi suoritui haasteista hienosti ja muurin palikoita vaille nolla tehtiin ;). Eli 5vp siis.
Ihanaa oli kun Leevistä näki kuinka se nautti
menosta ja yritti niiiin kovasti <3

Nyt pidemmittä puheitta: KUVIA PENNUISTA!




"Hmmm mitähän täältä löytyy?"




Vielä pari urospentua etsii omaa rakastavaa kotiaan. Joko näyttöön, käyttöön tai varpaiden lämmittäjän virkaan :).


"Täällä saa pusuja!!"

Alvin poseeraa <3

Pojat Aadolf ja Alvin <3





Niket maistuu niiiin hyvälle.



Pojat tutustumassa ulkomaailmaan ekaa kertaa.
Lumi ja pennut kasvattajan luona.
Aadolf poseeraa <3


perjantai 5. kesäkuuta 2015

LUMILLA ON PENTUJA!!

Lumilla on siis nyt vihdoin pentuja!!!

Paljon niistä on puhuttu ja sitäkin enemmän odotettu, mutta nyt ne ovat täällä!
Pennut syntyivät 11.5.2015 yhdistelmästä FI MVA FI AVA Eswood Quaralia x Eswood Åhhåh: 3 narttua ja 4 urosta, huisit 7kpl siis!! :)
Kaikki ovat elinvoimaisia ja ovat kasvaneet tasaisesti ja ovatkin oikein reippaita koiran alkuja! Pennut tänään 5.6.2015 siis 25vrk vanhoja.

Pennut syntyivät ja majailevat kirjoittajan luona Lumin omassa kodissa Vaasassa, mutta siirtyvät reilu 4 viikkoisina (eli kohta) kasvattajan luokse 10km päähän Mustasaareen, koska tilan ja ulkoilun tarve lisääntyy. Pennut ovat tällähetkellä siis kodissani kerrostalon olohuoneessa ja saavat seurata täällä arjen touhuja ja osallistua niihin. Pentuja on käyty katsomassa paljon heti alusta asti ja ne ovatkin tottuneita käsittelyyn.

Lisää tietoa yhdistelmästä löytyy Lumin pennut -kohdasta, jossa myös pentueen isän, Åken, esittely.

Tällä hetkellä on vielä pari urospentua vailla omaa rakastavaa kotia ja tiedusteluja saakin laittaa kasvattajalle osoitteeseen johanna.koskinen@eswood.fi tai soittaa numeroon 040-8371528 tai Lumin omistajalle sannamari.lehto@vaasa.fi
Pennut luovutetaan 8 viikkoisina, eli viikolla 28. Pentuja on sosiaalistettu paljon ennen luovutusta ja ne ovat tottuneita niin aikuisten ihmisten kuin lastenkin käsittelyyn, toisiin koiriin ja kissoihin.

Lisää tietoa kasvattajasta löytyy kennel Eswoodin sivuilta

Nyt ei sanoja löydy, antaa kuvien siis puhua.


Pennut juuri syntyneet.



Tytöt 6 päivää
Pojat 6 päivää



Lumin omistajat ihmettelee söpöläisiä.

Pieni sintti <3



Matkalle lähdössä ts. pentulaatikon siivous meneillään.

Tytöt 17 päivää vanhoja

Täällä käy lapsetkin sosiaalistamassa pentuja :)
Pikkupoika Alvin 24 vrk vanha

Pikkutyttö 24 vrk vanha murjottaa


Pikkutyttö

"Hello there!"

Haaaukotus.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

2 vuotta vierähtänyt -- Herätelläänpä blogi uudestaan henkiin!


Suomen agilityvalio LUMI <3
Lumin kanssa SM 2014 finaaliradalla
Blogi on ollut kuolleena ja kuopattuna nyt kaksi vuotta ja jossain vaiheessa sen kokonaan jo unohdinkin. Nyt kuitenkin on taas jokin järkevä syy alkaa päivittelemään blogia, sillä kuvia ja päivitettäviä tietoja puskee nyt sellaista tahtia, että kannattaa se melkein jo taltioida johonkin! Seuraavassa päivityksessä selviää tarkemmin mistä on kyse.

Nyt kuitenkin ensin annetaan kuvien kertoa meidän kuluneista kuukausista ja vuosista.

Harrastusrintamalla on ollut melkoista sutinaa ja vuosi 2014 oli mun ja Lumin vuosi! <3 Menetystäkin on tullut ja suurimpana ja tärkeimpänä saavutuksena AGILITYVALION arvo.

Tuntui myös melkoisen hienolta kilpailla SM kisoissa kessun kanssa noin 240 kilpailijaa vastaan ja päästä 25 parhaan joukossa mukaan finaaliin.

Myös maajoukkuekarsinnoissa käväistiin Rovaniemellä, eikä sielläkään tarvinut hävetä, vaan päästiin osallistumaan molemmille päiville ja kokea Kisat isolla K:lla! Finnish open meni myös meidän osaltamme paremmin kuin olisin ikinä voinut uskoa. Pitkästi yli 100 starttaajaa karsintaradalla ja Lumi oli kuudes!? Finaalissa vauhdit kiihtyi sellaisiksi, ettei kessulla +30 asteen helteessä ollut enää paljoa sanottavaa, mutta sielläkin 15 parhaan joukossa. En vieläkään voi uskoa kaikkea mitä pääsin kuluneen vuoden aikana kokemaan ja vedet silmissä nytkin katselen kuvia; niin upeita hetkiä koettiin!

Mutta ei aina ne kilpailut ja tulokset: Leevin kanssa ei kisattu paljoakaan puhtaasti siitä syystä, että sekä minun että Leevin motivaatio kisoissa tuntui olevan hukassa, joten nautittiin vain puhtaasta harrastelun riemusta treeneissä. Leevillä oli kuitenkin tärkeä kisamaskotin rooli ja ei näyttänyt herraa sekään haittaavan:).
Keeshondien rotumestaruudet 2014 Lumi 1. ja Leevi 2.
 Kessujen rotumestiksiin 2014 osallistuin molempien kanssa ja siellä sijat 1. ja 2. paukahtivat, joten nyt saadaan vuosi ihailla rotumestarin kiertopalkintoa olohuoneen hyllyssä!
Lumi ja Leevi talvi 2015




Lumi ja Leevi Suomen keeshond ry:n erikoisnäyttelyssä pariluokassa 2014


Lumi agility SM 2014 finaaliradalla

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Videoita


Noniin, tässä siis videota treeneistä ACElta. Palautin Lumin alussa takaisin odottamaan, kun se varasti millin verran lähdössä.;) Olin muuten enemmän kun tyytyväinen noihin treeneihin, mutta harmitti oma ohjaus joka välissä oli vähän liian hidasta ja jotenkin jämähtänyttä. Oli myös typerää olla pitkän radan jälkeen palkkaamatta Lumia A:lle, vaikka se "virheen" tekikin. Muuten tosi hyvä pätkä ja sitten kun tulee virhe niin lähdetään sitä korjaamaan, vaikka nimenomaan pitäis nyt ylläpitää tuota sen omaa intoa ja oma-aloitteisuutta. Ei siitä kuitenkaan mitään suurempaa ongelmaa tule, jos kerran antaa mennä sormien välistä pienen virheen. Suurempi haitta on siitä, että tukahdutan koiran tekemisen intoa ja aiheutan sille epävarmuutta kontaktien paikan kanssa, kun sitä tosiaan on vähän empinyt. Tää on niin tätä: Tiedät mitä ei pitäisi tehdä ja silti teet?! :D Ja vielä kontaktien korjauksesta: Toki minä virheet korjaan, mutta kun nimenomaan päätin että tuota kontaktille takaisin palautusta en enää tee, vaan otan koko esteen uusiksi jos sattuu virhe tulemaan.
Se joka vanhoja muistelee, niin tikulla silmään ;) -- Tälle viikolle yritän saada treenivuoron ACElta, kun hupun kevätkausi on nyt päättynyt ja kesäkaudelle en ottanut paikkaa Pietarsaareen muuton takia. Perjantaina olisi sitten kisat pitkästä aikaa (Kurkimäessä ACElla), kivaa :).

Sitten Leevin hyppytekniikkaharjoituksista pätkät:
Tässä ensimmäinen kokeilu. Melkosta räpeltämistä. :D
Tässä homma alkoi jo vähän sujumaan paremmin:)
Nyt vielä kun noita harjoitteita jaksais tehdä viikottain.. hmm.:P
Kerkesin tästä onnistuneesta hyppytekniikkatunnista jo innostua ja ajatella että päästäisiin kohta jo kisaamaankin(viimeinen este oli 40cm korkea, nyt koko talvi menty vain 30cm), mutta sitten keskiviikkona Lumin treenien yhteydessä treenasin Leevin kanssa kontakteja ja siihen vähän vauhtia saadakseni pyysin sitä hyppäämään muutamaan esteen yli, mitkä sattuivatkin olemaan medikorkeudella ja eihän Leevi meinannut edes päästä niiden yli?! Jotenkin toivon vielä kovasti, että kyse olisi ollut vaan huonosta pohjasta/vauhdista/lähestymisestä ynm, että sillä ei OIKEASTI olisi noin suurta hyppäysongelmaa?! En nimittäin enää tiedä mitä keksin, kun koira on tutkittu useamman ammattilaisen voimin terveeksi ja noin huonosti silti hyppää! Leevin hyppäys näyttää samalta, kun muutaman epäonnistuneen radan tehnyt epävarma estehevonen; arpoo siis mennäkkö yli vai ei. Harmittaa kyllä hirmuisesti jos ei hypyt ala kesän aikana sujumaan ja joudutaan agi jättämään, kun Leevi on niin hirveän hienosti oppinut kontakteille ja muutenkin ollut niin innokas oppilas. :/
Oon kuitenkin tähän jo henkisesti vähän yrittänyt varautua ja lämmitellä kovasti tuota tokoa vireille. Mm. eilen otin sen kanssa treeniä takapihalla ja ai että miten hyvin se sujuikin!! Nyt jos sattuisi jotkut möllikisat sopivasti eteen niin lähtisin kyllä kokeilemaan meidän taitoja.. :)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Blogi tekemässä kuolemaa

Lumi söpöilee <3
Pläääh, miten voi olla näin vaikeaa saada raapustettua tänne säännöllisesti?! Kokoajan vaan unohtuu vaikka olis paljonkin mistä kirjoittaa!
Nyt tsemppaan!

Viikonloppuna oli kessujen erkkari Ruovedellä. Mun ei ollut tarkoitus edes lähteä sinne kun Hilla ja Kepo peruivat lähtönsä ja yksin piti lähteä monta sataa kilsaa ajamaan, mutta päätinpä lähteä nyt sitten kuitenkin! Lumi tiputti kaiken hyvän lisäksi karvansa muutama päivä ennen näyttelyä, joten odotuksia menestyksen suhteen ei todellakaan ollut. Mut majoitti ystävällisesti kasvattaja Johanna miehensä kanssa heidän asuntovaunuun leirintäalueelle ja siellä majailtiin kaksi yötä. Mukavaa vaihtelua mun ehkä vähän tylsäänkin arkeen.. =) Reissu oli lyhykäisyydessään mukava ja onneksi lähdin, muuten olisi jälkikäteen kyllä harmittanut!

Lumi oli mukana ensimmäistä kertaa valio-luokassa ja tuomari oli mitä tiukin, kessut hyvin tunteva, englantilainen Brian Curry. Lumin arvostelu oli kuitenkin mitä parhain:

"Quality bitch. Good overall shape. High set tail, with wood curl. Excellent neck. Attractive head and expression. Moves well. Very good colour and markings."
  ERI, SA, VAK4

Lumi arvosteltavana
Kuva Noora Hautamaa


Tulos oli HUIPPU! Brian antoi EH:n kaikille, jotka eivät hänen mielestään täyttäneet 100% kaikkia excellentin kriteerejä. Tämä tuomari ei tosiaankaan katsonut koiraa vain karvoihin (joten Lumin vähäinen karva ei häirinnyt), vaan arvosteli kokonaisuutta ja rakennetta kunnolla kopeloimalla ja tutkimalla. :)






Tähän väliin on hyvä ottaa pieni näyttelytauko, ennen kun aletaan metsästämään Lumille cacibeja ;).


Leevirakaspieni sai toimia näyttelymaskottina. En ollut ilmoittanut sitä edes turistiluokkaan (johon pallittomat sais osallistua) ja paikan päällä alkoi harmittamaan. Leevi otti niin lunkisti näyttelypaikalla ja käyttäytyi muutenkin niin nätisti että olisin mieluusti vienyt sen kehään näytille. Leevi on kaiken lisäksi tosi kivassa ja muhkeassa karvassa, että sen olisi kehdannut kehään tyrkätäkkin.;)

Tokoiltiin vähän sunnuntai aamuna camping-alueella, ennen kun lähdin ajelemaan takaisin Kuopioon. Kasvattaja-Nanna oli ehdottomasti sitä mieltä että Leevi on valmis kokeeseen. Ääääh, mun pitäis jaksaa treenata sen kanssa eikä vain silloin tällöin napata nameja ja naksutinta taskuun ja väsätä jotain, kun tuo koira oikeesti kyllä osaa! Ollaan oltu viimeiset 3 vuotta tässä samassa vaiheessa, eli kilpailuvalmiita, mutta en vaan ikinä oo saanut sitä viimeistä rutistusta tehtyä, että alkanut jättämään palkkaamista ja testannut Leevin keskittymistä. Pitäiskö mun nyt vaan ilmoittaa se johonkin kesän kisoista ja näin mun olis oikeesti pakko tehdä asialle jotain!? :D
Agissa on alkanut Leevinkin kanssa taas tapahtumaan edistystä ts. Leevi on alkanut tajuamaan kontakteja TODELLA hyvin. Puomi sujuu 99% oikein ja A:kin jo niin, että Leevi onnistuu noin 3/5 toistoista. :) Hyppytekniikkaa treenattiin viimeviikon keskiviikkona hupun treeneissä ja Leevillä alkoi tapahtumaan jo lyhyessä ajassa edistystä parempaan, eli tätäkin pitäisi malttaa treenata! Ihanaa kun mulla on koko kesän ajan vapaat illat ja viikonloput, niin ehkä mä kerkeän jopa treenata!?
Videoita hyppytekniikasta ja myös Lumin viimeviikon ace-treeneistä lataan myös tänne pian! :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

Videota tiistain ace -treeneistä

Suhteellisen haastava 22 esteen rata ja Lumi toimi kun ajatus! Oma pääkoppa ei ihan meinannut pysyä kasassa ja meinasin unohdella esteet mutta selvitettiinpä rata silti puhtaasti! 

Kiinnittäkääpä huomiota toiseksi viimeiseen esteeseen, okseriin. Lumi lähtee hyppyyn n. 2,5m ennen takarimaa ja ilmavaraa on. :D Tälle koiralle ei maksi esteet olisi ongelma (mutta onneksi ei niitä tarvitse mennä!)
Eilen oltiin hupulla myös treenaamassa mutta otettiin Lumin kanssa aika kevyet treenit ettei tule kahta päivää peräkkäin rankkaa treenaamista. Leevikin pääsi vähän kontakteja harjoittelemaan ja voi miten innoissaan se olikaan! Sain pitkästä aikaa harjoitella kontakteja koulutusohjaajan avustaessa, joten me EDETTIIN peräti A:n kanssa! Leevi teki viimeiset kerrat oikeastaan täydelliset kontaktit ilman remmistä kiinni pitämistä! Kiva oli huomata miten älyttömän innoissaan Leevi oli kun se älysi mitä siltä halutaan. Valitettavasti tästä mulla ei oo kuvamateriaalia.